Angelus

Angelus Nahkamaalit lukeutuvat maailman parhaisiin. Angelusta suosivat niin ammattilaiset kuin harrastelijatkin ympäri maailmaa.

Angelus Nahkamaaleja voi käyttää pienten virheiden paikkaamiseen nopeasti tai suuremmille projekteille, kuten esimerkiksi kokonaisten laukkujen, kenkien tai huonekalujen uudelleenmaalaukseen.

Voit muuttaa Angeluksella tuotteen värin tai sekoittaa eri väreistä alkuperäistä sävyä vastaavan.

Angelus-maalit pysyvät nahalla väriä päästämättä ja maalien levittyvyys on aivan omaa luokkaansa. Angelus Nahkamaalilla saat aikaan ammattimaisen lopputuloksen kotona.

Angelus-nahkamaaleja voi käyttää kaikenlaisten nahkatuotteiden entisöimiseen – tennareille ja kengille, laukuille, asusteille tai vaikkapa huonekaluille. Vain mielikuvitus on rajanasi!

Takaamme, että Angelus Nahkamaalit tulevat mullistamaan käsityksesi huollon mahdollisuuksista.

Angelus brändin historia

Angelus sai alkunsa Chigagossa 1907. Kreikkalainen Paul T. Angelos saapui Chigagoon, missä hän alkoi elättää itseään kenkien kiillotuksella.

Chigagosta Paulin matka jatkui Los Angelesiin, missä hän avasin ensimmäisen oikean kiillotustelineen. Samaan aikaan hän alkoi kehittää omaa kengänkiillokettaan keittiössään, sillä ei ollut tyytyväinen saatavilla oleviin.

Kiillotusbisnes kasvoi ja pian Paul sai veljensä Kreikasta auttamaan yrityksen pyörittämisessä. Angelus Brand rekisteröitiin 1917 ja on edelleen Angelos suvun hallussa.

Tänä päivänä yritystä luotsaa Paulin pojan pojanpoika Tyler Angelos, joka on vienyt yrityksen täysin uusille vesille ensiluokkaisten Angelus Nahkamaalien kanssa.

Angelus-maalit tunnetaan parhaiten sneaker-taiteilijoiden keskuudessa, mutta maaleja käytetään myös esimerkiksi luksuslaukkuhuoltoloissa.

Äskettäin katsotut