1. Tarkista ensin, ettei materiaalissa ole langannousuja, ettei leikkuri leikkaa lankoja poikki. Langannousut voi painaa materiaalin kääntöpuolelle esimerkiksi parsinneulalla tai ompeluneulan tylpällä päällä.
2. Levitä vaate käsittelyn ajaksi tasaiselle alustalle. On tärkeää että vaate pysyy sileänä ja hyvin paikallaan nukanpoiston ajan. Ohuet ja joustavat materiaalit kannattaa levittää käsittelyn ajaksi hieman myöten antavalle alustalle, kuten napakan tyynyn päälle. Pehmeä alusta auttaa pitämään materiaalin paremmin paikoillaan.
3. Pidä vaatetta paikoillaan toisella kädellä ja liikuttele leikkuria materiaalin pinnalla. Älä paina leikkuria voimakkaasti materiaalia vasten.
-
Muita huomiota:
- Älä käytä nukkaleikkuria pörröisille, kuohkeille tai karvapintaisille tuotteille. (Esim. mohair ja alpakka sekä niiden sekoitteet)
- Käsittele rib-neuleet neuloksen suuntaisesti pystysuunnassa (ei vaaka vetoja neuloksen poikki).
- Älä ajele saumojen yli.