Arkivé ROOM & SHOP avataan 10.5.

Arkivé Atelier avaa myymälän Oulun keskustaan.



Viime aikoina olemme joutuneet kuulemaan lukuisia pienyritysten avunpyyntöjä, surullisia lopettamispäätöksiä ja järkyttäviä konkurssi-ilmoituksia.

Olemme Arkivé Atelierissa kiitollisia saadessamme raportoida toisenlaista viestiä.

Vaatehuollon pioneeriyrityksenä Arkivé Atelier on saanut kasvaa vaikean vuoden 2022 aikana 128% – ja polkumme käy yhä ylöspäin.

Kiitämme menestyksestä omistautunutta tiimiä, arvokkaita kumppaneita, joustavia päämiehiä sekä vaatehuollosta inspiroituneita jälleenmyyjiä.

Ennen kaikkea haluamme kiittää teitä jatkuvasti lisääntyneitä Huoltajia! Kiitos, että pidätte huolta kanssamme ja saavutte sankoin joukoin verkkokauppaamme sekä tapahtumiimme. Ja mikä tärkeintä; viette eteenpäin huollon tärkeää sanomaa. Te Huoltajat olette kysymyksillänne innostaneet myös jälleenmyyjäyrityksemme toimintaan vaatehuollon hyväksi.


Vaatehuollon avulla jokainen voi vähentää ylikulutusta, ylläpitää asujen siisteyttä ja tyyliä, sekä pelastaa rispaantuneet lempivaatteet ja -kengät.



Haluamme olla hyvän mielen, toimivan arjen, vastuullisen sanoman ja yhteisen tekemisen lähettiläs tässä vaativassa ajassa.

Kasvuyrityksen vauhdissakin muistamme joka päivä Arkivén perimmäisen tarkoituksen. Haluamme muuttaa maailmaa tekemällä huollon mahdolliseksi jokaiselle.

Tervetuloa Room & Shopiin


Uusi Arkivé Room & Shop avaa ovensa Oulussa keskiviikkona 10.5. osoitteessa Uusikatu 8.

Room & Shop on Arkivén myymälä sekä avoin huoltotila aivan jokaiselle. Room & Shop tarjoaa vaatehuollon pisteen, johon voi tulla vapaasti fiksaamaan vaikkapa likaiset tennarit tai nukkaisen neuleen. Arkivén henkilökunta on paikalla auttamassa ja opastamassa vankalla ammattitaidolla.

Tiloissa on tarjolla laajalla skaalalla ekologiseen kodinhuoltoon sekä vaatteiden, laukkujen ja kenkien huoltoon tarkoitettuja tuotteita. Tiloista käsin toimivat myös Arkivén maahantuonti- ja verkkokauppaliiketoiminnot.

Arkivé Room & Shop juhlii avajaisiaan jokaiselle avoimella Open Door -päivällä keskiviikkona 10.5.2023 klo 10-16.

Tervetuloa juhlimaan kanssamme läheltä ja kaukaa – ja ennen kaikkea – maailman suurin kiitos juuri sinulle, joka luet tätä viestiä!