Vaatekaapin uudistus: Talvi osa III
Vanhasta uudeksi.
Vierailimme ystäviemme vaatekaapeilla ja poimimme mukaamme huollettavaksi muutamia heidän jo elämää nähneitä talven luottovaatteita. Tässä juttusarjassa esittelemme huollettavaksi valikoituneet vaatteet ja näytämme minkälaisen muutoksen niissä saimme huoltamalla aikaan. Juttusarjalla haluamme ennen kaikkea inspiroida katsomaan omaa vaatekaappia uusin silmin – kaivattu uudistus ja skarppi olo voivat joskus löytyä lähempää kuin osasimme kuvitellakaan.
Juttusarjan viimeisessä osassa huollamme mokkanilkkurit, nahkalaukun ja tekokuituneuleen.

Ensimmäinen kuva: Kengät ennen huoltoa. Toinen kuva: Kengät huollon jälkeen.
1. Tahrojen ja tummentumien esikäsittely: mokkakumi + tarvittaessa pieni puukko
2. Pesu: FAMACO - mokkanahan puhdistusaine
3. Kuivaus ja pinnan pehmitys: Froteepyyhe, sanomalehtipaperia ja kumiharja
4. Värin tasoitus ja suojaus: Saphir Renovator Spray -hoitosuihke
Lisäksi: Kenkäharja ja lepolestit
Harjaa kengät ensin perusteellisesti kenkäharjalla. Kumita tahrat ja tummentuneet alueet perusteellisesti mokkakumilla. Kovettumia voi kokeilla rapsuttaa terävällä veitsellä. Perusteellinen tahrojen esikäsittely ennen puhdistusta tuo aina parhaan lopputuloksen.
Tahrojen ja tummentumien esikäsittelyn jälkeen kengät pestään mokkanahan puhdistusaineella. Pesu kannattaa tehdä lavuaarissa, ammeessa tai esimerkiksi kylpyhuoneen lattialla, sillä sen aikana kengät kastellaan kokonaan vesirajojen välttämiseksi ja huuhdellaan lopuksi juoksevan veden alla. Veden joutumista kenkien sisään on kuitenkin aina hyvä välttää.
Tee pesuaineliuos (noin 1rkl pesuainetta/ 2,5dl vettä) lavuaarin pohjalle tai pieneen astiaan. Esikastele kengät ennen saippuointia, jotta pesuaine leviää paremmin. Jos pesuaineen mukana tuleva harja tuntuu liian pieneltä, voi työvälineenä käyttää esimerkiksi vanhaa kynsiharjaa. Kynsiharjan on hyvä olla luonnonharjaksinen, sillä muoviharjas voi olla joillekkin mokkalaaduille liian kova. Varsinkin huonolaatuinen mokka voi vaurioitua herkästi liian kovasta työvälineestä. Työvälineenä voi käyttää myös vaahtomuovi- tai luonnonsientä, jos haluaa olla erityisen varovainen.
Kasta harja tai sieni pesuaineliuokseen ja saippuoi kengät kauttaaltaan pyörivin liikkein. Huuhtele kengät saippuoinnin jälkeen juoksevan veden alla niin ikään harjaa tai sientä apuna käyttäen ja pyöriviä liikkeitä suosien. Pyörivät liikkeet auttavat puhdistamaan tekstuurisen pinnan tehokkaimmin. Toista pesu tarvittaessa.
Kääri kengät froteepyyhkeeseen pesun jälkeen ja painele enimmät vedet pois. Vaaleiden sävyjen kuivaukseen kannattaa valita vaalea pyyhe, jottei pyyhe varmasti päästä väriä kengille. Täytä kengät tasaisesti sanomalehtipaperilla ja muotoile ne huolellisesti takaisin muotoonsa. Ryppyjä ja kuhmuja kannattaa välttää, sillä niitä on hyvin vaikea tasoittaa kenkien kuivuttua. Vaaleiden tai vaaleavuoristen kenkien täyttämiseen kannattaa käyttää esimerkiksi vanhaa lakanakangasta tummumisen välttämiseksi.
Täytön jälkeen harjaile kenkiä kumiharjalla edestakaisin liikkein ja jätä ne kuivumaan tasaiseen huoneenlämpöön. Lämmönlähteiden kuten patterien läheisyyttä tulee välttää kuivumisen aikana, jottei nahka vaurioidu liiasta lämmöstä. Kuivuminen kestää yleensä noin yhden päivän. Kuivumisen aikana kenkiä on hyvä välillä harjailla kumiharjalla jälkikäsittelyn helpottamiseksi.
Kuiviin kenkiin kannattaa laittaa lepolestit, jotta muoto ja kenkien malli oikenee vieläkin paremmin. Kuiva mokka voi tuntua hyvin karhealta ja kovalta, mutta se kuuluu asiaan. Kastuessa pinnan nahkakuidut painuvat kasaan, minkä vuoksi pinta menettää pehmeytensä. Harjaile kenkiä edestakaisin vedoin kumiharjalla pehmittääksesi pinnan. Harjauksessa kannattaa käyttää reippaasti voimaa, sillä liian hellä harjaus ei riitä pehmittämään nahkaa. Puhdista irtokuidut harjaamalla kengät vielä lopuksi kenkäharjalla.
Käsittele nilkkurit värillisellä hoitosuihkeella, mikäli väri on kulunut. Jos oikeaa sävyä ei löydy, voit käyttää väritöntä hoitosuihketta. Myös väritön hoitosuihke auttaa syventämään ja tasoittamaan haalentuneita värejä. Jos väri ei tunnu kaipaavan uudistusta, voit käyttää vain suojasuihketta.
Suihkeet on hyvä suihkuttaa kahdessa erässä parhaan lopputuloksen ja suojan saavuttamiseksi: harjaa nahkakuidut ensin kauttaaltaan ylös, suihkuta kevyt kerros ja anna aineen imeytyä noin 10 minuuttia. Harjaa tämän jälkeen nahkakuidut alas, suihkuta toinen kevyt kerros ja anna imeytyä. Jos käytät myös hoitosuihketta, riittää suojasuihketta vain yksi kerros. Harjaa pinta vielä lopuksi kenkäharjalla. Valmista!
Lisää ohjeita kenkien huoltoon ohjearkistossa
VÄLINEET MOKKANILKKURIEN HUOLTOON
1. Tahrojen ja tummentumien esikäsittely: mokkakumi + tarvittaessa pieni puukko
2. Pesu: FAMACO - mokkanahan puhdistusaine
3. Kuivaus ja pinnan pehmitys: Froteepyyhe, sanomalehtipaperia ja kumiharja
4. Värin tasoitus ja suojaus: Saphir Renovator Spray -hoitosuihke
Lisäksi: Kenkäharja ja lepolestit
HUOLTO-OHJE MOKKANILKKUREILLE
1. Tahrojen ja tummentumien esikäsittely
Harjaa kengät ensin perusteellisesti kenkäharjalla. Kumita tahrat ja tummentuneet alueet perusteellisesti mokkakumilla. Kovettumia voi kokeilla rapsuttaa terävällä veitsellä. Perusteellinen tahrojen esikäsittely ennen puhdistusta tuo aina parhaan lopputuloksen.
2. Pesu
Tahrojen ja tummentumien esikäsittelyn jälkeen kengät pestään mokkanahan puhdistusaineella. Pesu kannattaa tehdä lavuaarissa, ammeessa tai esimerkiksi kylpyhuoneen lattialla, sillä sen aikana kengät kastellaan kokonaan vesirajojen välttämiseksi ja huuhdellaan lopuksi juoksevan veden alla. Veden joutumista kenkien sisään on kuitenkin aina hyvä välttää.
Tee pesuaineliuos (noin 1rkl pesuainetta/ 2,5dl vettä) lavuaarin pohjalle tai pieneen astiaan. Esikastele kengät ennen saippuointia, jotta pesuaine leviää paremmin. Jos pesuaineen mukana tuleva harja tuntuu liian pieneltä, voi työvälineenä käyttää esimerkiksi vanhaa kynsiharjaa. Kynsiharjan on hyvä olla luonnonharjaksinen, sillä muoviharjas voi olla joillekkin mokkalaaduille liian kova. Varsinkin huonolaatuinen mokka voi vaurioitua herkästi liian kovasta työvälineestä. Työvälineenä voi käyttää myös vaahtomuovi- tai luonnonsientä, jos haluaa olla erityisen varovainen.
Kasta harja tai sieni pesuaineliuokseen ja saippuoi kengät kauttaaltaan pyörivin liikkein. Huuhtele kengät saippuoinnin jälkeen juoksevan veden alla niin ikään harjaa tai sientä apuna käyttäen ja pyöriviä liikkeitä suosien. Pyörivät liikkeet auttavat puhdistamaan tekstuurisen pinnan tehokkaimmin. Toista pesu tarvittaessa.
3. Kuivaus ja pinnan pehmitys
Kääri kengät froteepyyhkeeseen pesun jälkeen ja painele enimmät vedet pois. Vaaleiden sävyjen kuivaukseen kannattaa valita vaalea pyyhe, jottei pyyhe varmasti päästä väriä kengille. Täytä kengät tasaisesti sanomalehtipaperilla ja muotoile ne huolellisesti takaisin muotoonsa. Ryppyjä ja kuhmuja kannattaa välttää, sillä niitä on hyvin vaikea tasoittaa kenkien kuivuttua. Vaaleiden tai vaaleavuoristen kenkien täyttämiseen kannattaa käyttää esimerkiksi vanhaa lakanakangasta tummumisen välttämiseksi.
Täytön jälkeen harjaile kenkiä kumiharjalla edestakaisin liikkein ja jätä ne kuivumaan tasaiseen huoneenlämpöön. Lämmönlähteiden kuten patterien läheisyyttä tulee välttää kuivumisen aikana, jottei nahka vaurioidu liiasta lämmöstä. Kuivuminen kestää yleensä noin yhden päivän. Kuivumisen aikana kenkiä on hyvä välillä harjailla kumiharjalla jälkikäsittelyn helpottamiseksi.
Kuiviin kenkiin kannattaa laittaa lepolestit, jotta muoto ja kenkien malli oikenee vieläkin paremmin. Kuiva mokka voi tuntua hyvin karhealta ja kovalta, mutta se kuuluu asiaan. Kastuessa pinnan nahkakuidut painuvat kasaan, minkä vuoksi pinta menettää pehmeytensä. Harjaile kenkiä edestakaisin vedoin kumiharjalla pehmittääksesi pinnan. Harjauksessa kannattaa käyttää reippaasti voimaa, sillä liian hellä harjaus ei riitä pehmittämään nahkaa. Puhdista irtokuidut harjaamalla kengät vielä lopuksi kenkäharjalla.
4. Värin tasoitus ja suojaus
Käsittele nilkkurit värillisellä hoitosuihkeella, mikäli väri on kulunut. Jos oikeaa sävyä ei löydy, voit käyttää väritöntä hoitosuihketta. Myös väritön hoitosuihke auttaa syventämään ja tasoittamaan haalentuneita värejä. Jos väri ei tunnu kaipaavan uudistusta, voit käyttää vain suojasuihketta.
Suihkeet on hyvä suihkuttaa kahdessa erässä parhaan lopputuloksen ja suojan saavuttamiseksi: harjaa nahkakuidut ensin kauttaaltaan ylös, suihkuta kevyt kerros ja anna aineen imeytyä noin 10 minuuttia. Harjaa tämän jälkeen nahkakuidut alas, suihkuta toinen kevyt kerros ja anna imeytyä. Jos käytät myös hoitosuihketta, riittää suojasuihketta vain yksi kerros. Harjaa pinta vielä lopuksi kenkäharjalla. Valmista!
Lisää ohjeita kenkien huoltoon ohjearkistossa
Ennen / Jälkeen
Laukku on hankittu uutena noin kaksi vuotta sitten. Laukkua ei ole käsitelty hoitoaineella ennen käyttöönottoa tai huollettu millään tavalla. Nahan pinta oli alkanut haalistua pian käyttöönoton jälkeen, minkä vuoksi laukku on jäänyt hyvin vähälle käytölle ja ollut kaapin pohjalla viimeisen vuoden ajan.
Laukun nopea haalistuminen voi johtua siitä, että nahka on ollut jo hankkiessa kuiva. Nahka kuivuu myös säilytyksessä, joten myös uudet nahkatuotteet kannattaa käsitellä hoitoaineella ennen käyttöönottoa. Varsinkin alennuksesta ostetut nahkatuotteet on tärkeää käsitellä perusteellisesti hoitoaineella ennen käyttöönottoa, sillä ne ovat voineet olla varastoituna pitkään.
Ohjeen laukku on semianiliininahkaa. Semianiliininahan pinnassa on vain ohut väri- ja suojakerros, minkä ansiosta nahka patinoituu luonnollisesti ja tasoittuu hyvin jo pelkällä hoitoaineella. Vertailun vuoksi kulunut peitevärjätty nahka taas vaatii tasoittuakseen yleensä myös nahkamaalia. Peitevärjätyn nahan pinta on hyvin tasainen ja maalatun oloinen. Kuluneen peitevärjätyn nahan pintaa voisi verrata kuluneen maalatun puun pintaan.
2. Nahkalaukku

Ensimmäisessä kuvassa: Laukku ennen huoltoa. Toisessa kuvassa: Laukku huollon jälkeen.
1. Puhdistus: FAMACO Nahan puhdistusaine + luonnonsieni
2. Hoito ja suojaus: FAMACO Nahanhoitoaine + vaahtomuovisieni (vaaleille sävyille lisäksi FAMACO Suojaspray kengille)
3. Vuorin puhdistus: Vaateharja (esim. Kent CC2) ja/tai imuri (tahroihin tarvittaessa marseille- tai sappisaippuaa)
4. Vuorin suojaus: FAMACO Suojaspray kengille tai FAMACO Kenkäsuihke
Lisäksi: nahkaharja
Harjaa irtolika nahkaharjalla. Erityisesti saumakohdat on hyvä harjata perusteellisesti. Puhdistusvaahdon käyttöön paras työväline on luonnonsieni. Luonnonsieni liukuu nahalla erityisen hyvin ja pehmeällä myöten antavalla sienellä pääsee hyvin käsiksi myös ahtaisiin paikkoihin.
Laske haaleaa vettä tilavaan astiaan tai lavuaarin pohjalle, kastele sieni ja puristele suurin osa vedestä pois; sienen tulisi jäädä ainoastaan nahkeaksi. Puhdistusvaahtoa kannattaa annostella valmiiksi esimerkiksi pienelle lautaselle, josta sitä on helppo annostella sienelle.
Puhdistus tehdään osio kerrallaan: Pyyhi osio ensin vaahtoon kastetulla sienellä, huuhtele sieni ja pyyhi saippua pois pelkällä vedellä. Myös sienen toista puolta voi käyttää saippuan poispyyhkimiseen, jolloin sientä ei tarvitse huuhdella niin usein. Saumat kannattaa pyyhkiä niiden suuntaisesti, sillä puhdistaessa lika usein pakkautuu saumoihin. Tarvittaessa saippuoinnin voi toistaa, jos laukku on erityisen likainen.
Puhdistuksen jälkeen laukun annetaan kuivua, kunnes nahka on täysin kuivunut – yleensä noin 15–30 minuuttia on riittävä aika.
Puhdistuksen jälkeen laukulle levitetään hoitava ja suojaava FAMACO Nahanhoitoaine. Levitykseen paras väline on vaahtomuovisienen pala, jolla pääsee hyvin käsiksi myös saumoihin ja ahtaisiin paikkoihin.
Annostele hoitoainetta esimerkiksi pienelle lautaselle – astiasta hoitoainetta on helpompi annostella sopivasti sienelle. Hoitoaineen annostelussa vähemmän on aina enemmän. Jos laukku on hyvin kuiva voi käsittelyn hoitoaineella toistaa muutaman päivän päästä. Kevyet kerrokset ja perusteellinen imeytymisaika tuovat parhaan lopputuloksen.
Levitä hoitoaine laukulle osio kerrallaan kevyin pyörivin liikkein. Kahvoille hoitoainetta kannattaa käyttää erityisen maltillisesti tai ei ollenkaan, jos ne ovat muuttuneet käytössä tahmaiseksi. (Tahmaisuus johtuu siitä, että nahkaan imeytyy iholta rasvaa ja hikeä. Tahmaisuutta voi vähentää perusteellisella puhdistuksella). Anna hoitoaineen vaikuttaa 5–10 minuuttia ja harjaa laukku lopuksi perusteellisesti nahkaharjalla. Harjaus on tärkeää, jottei nahan pinta jää tahmaiseksi ja sameaksi. Hoitoaineen voi antaa vaikuttaa myös yön yli ja harjata vasta seuraavana päivänä. Pidempi imeytymisaika tuo kiiltävämmän lopputuloksen. Vaaleille sävyille kannattaa suihkuttaa lisäsuojaksi suojasuihke. Tummille sävyille hoitoaineen tuoma suoja on riittävä.
HUOM:Huollon jälkeen on tärkeää tarkistaa puuvillaliinalla hellästi hankaamalla, ettei nahasta irtoa väriä. Erityisesti olkahihnojen värin päästävyys kannattaa tarkistaa. Värin irtoaminen on yleensä merkki siitä, ettei hoitoaine ole ehtinyt täysin imeytyä nahkaan. Jos väriä irtoaa, laukun on hyvä antaa levätä yön yli ennen käyttöönottoa. Seuraavana päivänä kannattaa vielä tarkistaa uudelleen irtoaako väriä. Ensimmäisinä päivinä huollon jälkeen kannattaa myös välttää vaaleiden vaatteiden käyttämistä laukun kanssa, sillä hankautuminen voi vielä alkuun edistää värin päästämistä.
Ohjeet vuorin puhdistukseen ja puhtaanapitoon löytyvät ohje-arkistostamme täältä.
VÄLINEET NAHKALAUKUN HUOLTOON

HUOLTO-OHJE NAHKALAUKULLE
1. Puhdistus

2. Hoito ja suojaus

3. Vuorin puhdistus
Ohjeet vuorin puhdistukseen ja puhtaanapitoon löytyvät ohje-arkistostamme täältä.
Ennen / Jälkeen.
Neule on hankittu käytettynä kirpputorilta. Neuleen materiaali on 52% Viskoosi, 28% Polyesteri, 20% Polyamidi. 100% tekokuituisissa tai runsaasti tekokuituja sisältävissä neuloksissa nukka on aina huomattavasti tiukemmin kiinni kuin täysvillaisissa, joten niille tarvitaan yleensä "järeämpiä" välineitä. Tämän neuleen käsittelimme kauttaaltaan kevyesti nukkakivellä, sillä pelkkä vaateharjaus ei riittänut irrottamaan nukkaa. Sileistä tekokuituneuloksista nukka kannattaa poistaa nukkaleikkurilla. Tekokuituneuleitakin kannattaa kuitenkin harjailla vaateharjalla, sillä harjaus vähentää nukkaantumista, jolloin neuleelle ei tarvitse tehdä nukanpoistoa niin usein.
3. Tekokuituneule

Ensimmäisessä kuvassa: Neule ennen huoltoa. Toisessa kuvassa: Neule huollon jälkeen.
1. Nukanpoisto: Sweater Stone -nukkakivi
2. Harjaus: Kent CP6 tai CC2 + vettä sumutepullossa
3. Viimeistely: Vaatehöyrystin
Työalustaksi: napakka tyyny tai silityslauta
1. Harjaus ja nukanpoisto
VÄLINEET TEKOKUITUNEULEEN HUOLTOON
1. Nukanpoisto: Sweater Stone -nukkakivi
2. Harjaus: Kent CP6 tai CC2 + vettä sumutepullossa
3. Viimeistely: Vaatehöyrystin
Työalustaksi: napakka tyyny tai silityslauta
HUOLTO-OHJE TEKOKUITUNEULEELLE
1. Harjaus ja nukanpoisto
Levitä neule napakalle tyynylle tai silityslaudalle ja harjaa se ensin kauttaaltaan edestakaisin vedoin läpi vaateharjalla. Napakat edestakaiset vedot auttavat parhaiten selvittämään pörröisten neuleiden pintaa ja avaamaan takkuja. Harjatessa vaatetta tuetaan toisella kädellä ja toisella kädellä harjataan materiaalin tekstuurin mukaisesti (yleensä pystysuunnassa). Harjauksen jälkeen nukkaiset kohdat käydään läpi nukkakivellä (sileille neuleille nukkaleikkuri). Nukkakiveä käyttäessä vaatetta tuetaan toisella kädellä ja kiveä liikutetaan neuleen pinnalla napakoin lyhyin vedoin toisella kädellä kunnes pinta silottuu. Kivestä irtoaa pientä kivipölyä, jonka voi lopuksi harjata pois vaateharjalla.
2. Viimeistely
Harjaa neule vielä kertaalleen läpi vaateharjalla niin, että suihkutat pintaan sumutepullolla vettä ennen harjausta. Vesisuihke puhdistaa kevyesti materiaalin pinnan ja auttaa poistamaan viimeisetkin irronneet kuidut, pölyhiukkaset ja karvat. Höyrytä neule ja jätä se hetkeksi kuivumaan tai vie tuulettumaan.
Ennen / Jälkeen
Kuvat: Päivi Mäkelä