7 syytä aloittaa vaatehuolto

Vaatehuolto on muun muassa ilmastoteko, jonka avulla voi säästää selvää rahaa. Kokosimme 7 syytä siihen, miksi jokaisen tulisi kiinnostua vaatehuollosta. 

1. Pikamuodin aika on ohi


Onko viime vuosikymmeninä länsimaista pukeutumista määrännyt fast fashion eli pikamuotiteollisuus jo laskeva kehityssuunta?


Tulevaisuudessa laskutrendi on joka tapauksessa välttämätön, sillä halpavaatteiden, jatkuvien sesonkimallistojen, uutuuksien sekä nopeakiertoisten massojen ylituotanto aiheuttavat kestämätöntä resurssien tuhlausta ja ympäristökuormitusta.

Ilmastomuutoksen havaittavien vaikutusten myötä ihmiset ovat heränneet tietoisuuteen eettisemmän ja ekologisemman pukeutumisen pakollisuudesta.

Ihmiset haluavat lisääntyvässä määrin kontrolloida ilmastopäästöjään, luonnonvarojen tuhlaamista, saastuttamista sekä epäreilua työvoiman hyväksikäyttöä.

Siksi pukeutumisessakin keskusteluun nousevat vastuullinen muoti, second hand -konseptit, lainaaminen ja vuokraaminen. Tärkeintä on jo olemassaolevien vaatteiden korjaaminen ja vaatehuolto.

Maailma on jo täynnä kaikkea. Miksi emme yrittäisi hyödyntää ja nauttia siitä, mitä meillä jo on?
Nukkaantuneet housut saivat lisäaikaa nukkaleikkurilla. Ensimmäisessä kuvassa housut ennen huoltoa – toisessa kuvassa huollon jälkeen. 



2. Kiertotaloutta on lisättävä


Ympäristöministeriön kiertotalouden strategiaohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta vuoteen 2035 mennessä. Uusi kiertotalouden malli auttaa hillitsemään ilmastokriisiä, luontokatoa ja luonnonvarojen ylikulutusta.


Vaatehuolto on arjen ekoteko ja kätevä tapa osallistua ympäristötalkoisiin. Omia vaatteita huoltamalla ja niiden käyttöikää optimoimalla on mahdollista tukea isoa yhteistä tavoitetta.

Ympäristöministeriö toteaa, että kiertotalous ei ole vain kierrättämistä, vaan myös vuokrapalveluita, korjaamista ja jakamista. Kiertotaloudessa tuotteiden ja raaka-aineiden on tavoite pysyä käytössä mahdollisimman pitkään.

3. Opit vaatteiden materiaaleista


On hyödyllistä olla tietoinen siitä, millaisiin materiaaleihin pukeutuu.


Erilaisten materiaalien tuotannosta syntyvät ympäristövaikutukset vaihtelevat hyvin paljon. Toisaalta yhtä paljon väliä on myös sillä, kuinka kauan materiaali pysyy käytössä – toisin sanoen, mahdollisimman ekologisesti valmistettu vaate menettää ekologisen arvonsa, jos se ei pääse palvelemaan sitä tarkoitusta, jonka vuoksi se on tuotettu. Vaatteen kesto, runsaat käyttökerrat ja pitkä käyttöikä ovat tärkeitä näkökulmia kestävän kehityksen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kannalta.

Kun opit tuntemaan vaatteiden materiaalien ominaisuuksia, osaat paremmin valita omaan elämääsi sopivia materiaaleja, jotka palvelevat parhaalla tavalla vaatteen käyttötarkoitusta. Näin voit lisätä myös pukeutumisesi nautinnollisuutta ja yksilöllisyyttä.

Vaatteiden ja kenkien materiaaleilla on paljonkin väliä esimerkiksi siinä paleletko talvisella juoksulenkillä, kuinka jalkasi kestävät kaupunkilomalla ja miten mukavalta sinusta tuntuu istua toimistotuolilla koko pitkä palaveripäivä.

Materiaalituntemus auttaa myös arvioimaan, kuinka helpolla vaatehuollossa pääset. Jos haluat päästä vaatehuollossa vähällä vaivalla, kannattaa valita helppohoitoisia materiaaleja, jotta vaate pääsee käyttöön useammin.


Vaatehuollon ja pesun kannalta helppohoitoisia materiaaleja ovat vaikkapa erilaiset trikoo- ja collegemateriaalit, denim sekä toisaalta myös villa, sillä se vaatii vain harvoin pesua. Villalaaduista merinovilla nukkaa yleensä vähiten – kuohkeammat villalaadut, kuten vaikkapa kashmir ja mohair vaativat siistinä pysyäkseen vähän enemmän vaivaa.

Jos ekologisuus on sinulle tärkeää, kannattaa trikoo- ja collegemateriaalit sekä denim valita luomu- tai kierrätyspuuvillaisena. Myös selluloosapohjaiset muuntokuidut, kuten vaikkapa lyocell (Tencel) tai modaali ovat hyviä vaihtoehtoja perinteiselle puuvillalle.
Laadukas nahka uudistuu puhdistuksella ja hoitoaineella. Ensimmäisessä kuvassa reppu ennen huoltoa – toisessa huollon jälkeen.



4. Inspiroidut vanhasta vaatekaapistasi


Luulitko, että sinulla ei ole mitään päällepuettavaa? Tyypillinen tiistaiaamun tuska voi korjaantua sillä, että opettelet tietämään, mitä sinulla on.


Vedä siis ihan rohkeasti vaatekaappisi lattialle, siivoa vintti- ja kellarikomerot ja katso kaikkea tarkalla silmällä.

Yllättäen vaatevarastostasi voikin löytyä jotakin kiinnostavaa. Vaatteet ovat saattaneet ajankohtaistua pitkinä komerovuosina. Kuluneetkin vaatekappaleet voidaan kunnostaa edustuskelpoisiksi huoltamalla.

Vaatteiden ja kenkien huoltaminen saattaa auttaa näkemään niiden hyvät puolet, yhdisteltävyyden ja estetiikan täysin uudessa valossa.


Vanhat rutikuivat nahkakengät muuttuvat tyylikkään patinoituneiksi ja nyppyyntynyt neule näyttääkin äkkiä juuri sopivalta luottofarkkujen kanssa. Valkoisten t-paitojen keltaiset kainalot ja lempimekkoa vaivaava ruokatahra ovat nekin usein huollettavissa.

Jos omistat vaatteita, joita et koskaan käytä, olisiko syytä luopua niistä? Voit huoltaa vaatteesi, kuvata ne ja laittaa netin kauppapaikalle tai someen myyntiin. Voit myös viedä tarpeettomat vaatteet second hand -putiikkiin tai kirpputorille. Vanhat vaatteet kannattaa aina ensisijaisesti yrittää käyttää uudelleen. Lahjoittaminen voi olla yksi tapa saada vaatteet järkevästi kiertoon.

Jos vaatteet ovat toivottomasti rikki ja puhki, poistotekstiilien keräyspisteet ottavat vastaan tekstiilijätettä. Poistotekstiilejä käytetään kuitukierrätykseen, mutta niiden tulee olla puhtaita, kuivia ja homeettomia. Epähygieenisen tai pilaantuneen tekstiilijätteen voi hävittää sekajätteen mukana jolloin se hyödynnetään energiana.
Myyntiin menevät tennarit muuttuvat pesulla houkuttelevammaksi – ja voit lisätä hintalappuun muutaman kympin lisää. Ensimmäisessä kuvassa kengät ennen huoltoa – toisessa huollon jälkeen.



5. Säästät rahaa


Keskivertosuomalainen ostaa vaatteita noin 900 eurolla vuodessa. Kulutus kuitenkin vaihtelee melko voimakkaasti yksilöllisen ostokäyttäytymisen mukaan. Suurin markkinaosuus on naisten vaatteilla, joka on lähes kaksinkertainen miesten vaatteisiin verrattuna.


Sosiaalisessa mediassa on viime vuosina nähty paljon kuluttamiseen liittyviä haasteita. Älä osta mitään -päivän ajattelu viedään pidemmälle koskemaan kuukausien tai jopa koko vuoden kestäviä ostolakkoja.

Vaatehuolto on terapeuttista, joten myös mielesi kiittää ostolakosta.


Mitä tapahtuisi, jos et ostaisi koko vuonna uusia vaatteita, kenkiä ja asusteita? Voisit joustaa hiukan vaikkapa sukissa ja alusvaatteissa, mutta venyisikö nykyinen vaatekaappisi vuoden mittaiseen lakkoon? Vastaus on melko varmasti kyllä.

Ehkä joutuisit turvautumaan vaatteiden korjaamiseen ja vaatehuoltoon, mutta säästäisit paitsi rahaa myös muita shoppailuun kuluvia resursseja. Voisit löytää elämääsi uusia tapoja, tottumuksia tai yllättävää aikaa.
Luottonilkkurit saavat uuden ilmeen pesulla ja kenkävoiteella. Lepolesti suoristaa käpristyneen kärjen. Ensimmäisessä kuvassa kengät ennen huoltoa – toisessa huollon jälkeen. 


6. Vähennät kemikaalikuormaasi


Vanha vaate on terveellisempi kuin pussillinen uusia, kuuluu Arkivé Atelierin sananlasku.


Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes pyrkii Suomessa valvomaan muun muassa vaatteiden, kenkien ja huonekalujen haitta-aineita.

Kemikaalihaittoja arkisissa käyttötuotteissamme aiheuttavat esimerkiksi muovit, synteettiset värit ja värin kiinnitys, metalliosat, homeenestoaineet ja pintakäsittelyaineet.

Vanhoista sohvista ja ikääntyneistä vaatteista enimmät mahdolliset haittakemikaalit ovat jo hälvenneet. Uusia hankittaessa haittakemikaaleja voi minimoida turvautumalla vaikkapa turvallisiksi standardoituihin tuotteisiin (esim. GOTS, Öko-tex -sertifioidut tekstiilit).
Pohditko mistä vaatehuolto kannattaisi aloittaa? Aloita hankkimalla vaate- ja kenkäharja Vaateharjan käyttö vähentää pesun tarvetta ja kenkien harjaus pitää kengät siistinä käyttökerrasta toiseen. 



7. Toimit aktiivisesti paremman maailman puolesta


Jokainen ystäväpiiri ja perhe tarvitsee mielipidejohtajia ja suunnannäyttäjiä. Voit innostaa ja kannustaa vaatehuoltoon kavereitasi ja näyttää omalla esimerkilläsi tietä myös tuleville sukupolville.


Maailmanparannus ja ilmastoteot eivät tapahdu odottamalla globaaleja ilmastosopimuksia, luottamalla politiikkaan tai katsomalla, mitä tapahtuu.

Tarvitaan ruohonjuuritason toimintaa ja aktiivista vastuunottoa. Kuka tahansa meistä voi ryhtyä pienentämään omaa hiilijalanjälkeään ja harjoittamaan arjen pieniä ympäristötekoja positiivisella tavalla.

Vaatehuolto on paitsi järkevää ja tärkeää toimintaa – se on myös hauskaa. Vaatteiden huolto ja kodin hoito ovat innostavaa tekemistä, jota voi harrastaa yksin tai yhdessä. Käsillä tekeminen on terapeuttista ja pienikin työ palkitsee välittömillä tuloksilla.

Huollettuja vaatteita on kiva katsoa ja pitää. Kaapin sijasta huolletut vaatteet tekee mieli ripustaa näkyvälle paikalle rekille tai naulakkoon – kuin juuri valmistuneen käsityön.



Kuvat: Päivi Mäkelä